[Admin] - PPelailee.

Hae ylläpitoon tai unbanneja.
Alueen säännöt
Jätä yhteystiedot pois, ja tee hakemuksesta helposti luettava, sillä kuka tahansa saa tulla arvostelemaan sen. Älä tee uutta hakemusta ennen kuin on kulunut kaksi viikkoa, jos vanha hylätään.

[Admin] - PPelailee.

ViestiKirjoittaja PPelailee » 14.02.2015 12:34

^Yleistietoa^
Heippa siis, olen siis pelinimeltäni PPelailee, olen 15-vuotias poika. Skype löytyy, saatan asentaa TeamSpeakin, jos sille tulee tarvetta. Kuulokkeet löytyy, niissä on kiinni mikki, joten erillistä mikkiä ei ole.

^Serveriin liittyvää^
Ylläpitoon voin käyttää viikossa ainakin noin yhteensä 30-40h viikossa. Voin pelata serverillä joskus klo 15 aikaan, koska pääsen silloin koulusta. Olen ollut 2 serverillä ylläpidossa: LapioCraft (Off) Wildycraftissä (On) koeajalla ja olen ollut myös omalla serverilläni, jossa olen opetellut bukkitin ja pluginien komentoja. Haluan serverille adminiksi, koska olen motivoitunut auttamaan pelaajia hädässä, ja muussa hässäkässä. Minua motivoi juuri pelaajien auttaminen. Vaikein asia ei ollut oikeasti vaikea, mutta kerronpa sen silti. Joku oli grieffannut kokonaisen kylän, jossa oli asunut paljon asukkaita, grieffistä oli syntynyt aika hässäkkä, mutta sain selvitettyä sen muitten avulla, onneksi serverillä oli CoreProtect, jolla sain sitten selvitettyä, kuka grieffasi kylän. Pelaaja sai bannit massiivisesta grieffistä, ja hän ei vähään aikaan ilmestynyt serverille.

CoreProtectin avulla saan tietää, kuka on muokannut aluetta.

Pelaajien ongelmat
Kun pelaaja tulee kertomaan, että häneltä on varastettu tavaraa, käyn tarkistamassa, kuka on käynyt viimeksi arkulla. Jos kukaan ei ole kyseisen pelaajan jälkeen käynyt arkulla, huomautan pelaajalle, että ei tee turhia tikettejä, eikä tule kertomaan asioita, jotka eivät ole totta.

Kun pelaaja tulee sanomaan, että hänen talonsa on grieffattu, käyn tarkistamassa, kuka on viimeksi koskenut taloon/talon palikoihin. Jos pelaaja on itse grieffannut taloansa, varoitan häntä. Jos joku muu pelaaja on grieffannut talon, bannaan hänet, bannien pituus riippuu grieffin koosta.

Kun joku tulee kertomaan, että joku käyttäisi XRaytä, tarkkailen kyseistä pelaajaa, joka kuulemma käyttää XRaytä. Jos huomaan, että pelaaja Y saa hieman turhan paljon oreja, bannaan hänet XRaystä, mutta jos huomaan, että hän ei käytäkkään XRaytä, kerron pelaajalle X, joka ilmiantoi pelaajan Y, että pelaaja Y ei käytä XRaytä, ja annan asian olla :)

Kun pelaaja tulee kertomaan, ettei löydä kotiinsa, kerron hänelle, että en voi auttaa, sekä, että pelaaja olisi voinut käyttää /sethome-komentoa, jolla olisi päässyt kotiinsa.

Kun pelaaja tulee kysymään miten voi suojata talonsa, kerron, että hän ei itse voi suojata talonsa, mutta voi pyytää jonkun ylläpidosta suojaamaan sen.

Kun kaksi pelaajaa tulevat väittämään, että toinen huijaa, sanon, että pysyvät erossa toisistaan, ja sen jälkeen tarkkailen molempia. Jos huomaan toisen huijaavan, bannaan hänet, ja kerron toiselle, että pysyy seuraavalla kerralla poissa vaikeuksista.

Kun pelaaja kysyy, pääseekö hän modiksi tai rakentajaksi, kerron hänelle, että hän voi tehdä foorumeille hakemuksen.

Kun pelaaja tulee kysymään, pääseekö hän pelaamaan Kiepin kanssa, käsken häntä kysymään itse Kiepiltä.

Kun joku spämmää tai puhuu asiattomuuksia chatissa, mutean hänet jonkin ajaksi. Jos hän jatkaa muten jälkeen tätä samaa, kickkaan hänet.

Kun pelaaja tulee pyytämään jotain esinettä, kerron etten voi antaa sitä, koska se olisi epäreilua muita pelaajia kohtaan.

Kun huomaan toisen moderaattorin käyttäytyvän asiattomasti, huomautan hänelle, ettei se ole normaalin moderaattorin virkaa.

Muuta

Minut tulisi valita, koska olen omasta mielestäni suhteellisen asiallinen, ja minulla riittää motivaatiota auttaa pelaajia.

Osaan: Osaan jotain koodeja, ja muita hieman vaikeampia asioita, en nyt osaa luetella, kun en tiedä mitä eteen tulee.

Aktiivisuus: Itse olen ainakin suhteellisen aktiivinen.

Käytökseni: Jos pelaajani saapuu serverille, se en saata olla minä, koska moni pelaa käyttäjälläni, ja olen antanut siihen luvan.

Koodaamistaito: Osaan HTML, hieman CSS ja muuta. Osaan myös hieman skriptata plugineja, mutta nyt ei ole niitä esiteltäviksi :(

Skript-tiedostoja: Ei ole :(

Kokemusta ylläpitämisestä ja säätämisestä: Kyllä, se ilmeni ainakin ylempänä :)
PPelailee
 
Viestit: 1
Liittynyt: 14.02.2015 10:21

Re: [Admin] - PPelailee.

ViestiKirjoittaja SamppaPro » 07.03.2015 01:17

Mikäs on tup skype nimesi?
SamppaPro
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 52
Liittynyt: 05.01.2015 19:26

Re: [Admin] - PPelailee.

ViestiKirjoittaja kungfupanda28 » 25.03.2015 15:32

Emme juuri nyt tarvitse admineita. Lukkoon!
kungfupanda28
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 23
Liittynyt: 15.01.2015 15:03


Paluu Hakemukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron